Mikä ihmeen aquaponics

Kiertokasvatus – eli aquaponics – yhdistää kalojen kasvatuksen sekä kasvien vesiviljelyn. Symbioottisessa suhteessa elävät kalat, mikrobisto sekä kasvit muodostavat luontoa mukailevan ekosysteemin.

Kaikki ravinteet kiertävät kiertokasvatusjärjestelmässä veden mukana. Kierron takia järjestelmään pitää lisätä vain kasvien haihduttama vesi, joten veden kulutus on vain noin 10 % perinteiseen viljelyyn verrattuna.

Kiertokasvatuksessa ei käytetä lainkaan multaa. Kasvualustana oleva kevytsora toimii elinympäristönä bakteereille sekä antaa tukea kasveille. Kiertokasvatuksessa ei myöskään synny lainkaan haitallista jätettä.

Menetelmällä on potentiaalia nousta hyvin tärkeään rooliin tulevaisuuden ruoantuotannossa. Suuremmassa mittakaavassa myös kalat voi kasvattaa ravinnoksi, jolloin samassa ekosysteemissä saadaan tuotettua eläinproteiinia kestävästi.

1
Kiertoon lisätään kalojen ruoka, josta päätyy ravinteita kalojen aineenvaihdunnan kautta veteen.
2
Ravinteikas vesi kiertää kasvipetiin, jossa mikrobien toiminta muuttaa ravinteet kasveille käyttökelpoiseen muotoon.
3
Kasvit käyttävät ravinteet kasvuunsa ja samalla puhdistavat veden pitäen ekosysteemin kaloille suotuisana elinympäristönä.
Puutarhanhoidon ja kasvien läheisyyden on tieteellisesti todistettu parantavan hyvinvointia, tyytyväisyyttä ja kognitiivisia kykyjä. Lisäksi kasvit puhdistavat huoneilmaa. Vedenalaisen elämän seuraamisen on todettu laskevan verenpainetta ja hidastavan sykettä.

Kiinnostuitko? Jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä:

Smartgrow Solutions Oy
Vaakatie 3
00440 Helsinki